"Luuleksää tän Kiikosista tiätäväs"- visan vastaukset.

18.01.2021

1. Väinö Salminen toimi Kiikoisissa kanttorina, mutta ei kirkkoherrana.

2. Peltopohja oli paikallinen osuuskauppa, jolla oli useita myymälöitä Kiikoisissa ja

Kauvatsalla. Peltopohja sulautui Satakunnan Osuuskauppaan 1972.

3. Valtatie 11 valmistui pääosiltaan 1950- luvulla.

4. Jaaran kyläseuran talo rakennettiin viime vuosisadan alkupuolella työväentaloksi.

Mäkeä, jonka päälle rakennus tehtiin, alettiin kutsua demokraatiahteeksi.

Käärmeahde on Porintiellä, Taatinkallio Raudussa.

5. Liehuvansuo sijaitsee Kiikoisten länsiosassa Pori-Tre- tien eteläpuolella.

6. KiSuLa oli Kiikoisten, Suodenniemen ja Lavian muodostama terveystoimen ja

vanhuspalveluiden kuntayhtymä.

7. Halmesmäen kaava-alueella on vajaat 20 tonttia tarjolla. Niitä on muuallakin

Kiikoisten alueella, mm Jaarassa ja Hämeenlahdessa. Hopi hopi, kaikki

suosittelemaan.

8. Eläinsuojeluyrittäjä Mira Ekholm-Martikainen on vuoden 2020 Sastamalan

avainhenkilö. Vinkare on sastamalahenkinen tubettaja. Usko Rahukkasuo on

myös kiikoislaisille tuttu ruskosuohaukka.

9. Toukolan koulu otettiin käyttöön 1996.

10. Veera Mattilalla on kurottavaa 400 m Suomen ennätykseen vajaa 7 sekuntia.

Oikeita vastauksia tuli niukalti. Eniten vaikeuksia tuotti demokraatiahteen tunnistaminen. Onnetar jakoi kahvipaketin Marja Eroselle. Päätettiin lohdutuspalkintoina arpoa vielä heijastinliivit, jotka saavat Päivikki Peuraniemi ja Aimo Koskinen.